Haaveilen ensi kesän vaelluksesta ilman karttaa ja kompassia.
Toki ne olisivat rinkassa että hädän tullen pääsisi tehokkaasti pois.
Mutta ajatus olisi, että loppuisi se eteneminen ja organisoitu elämä.
Ensin ajatus vähän hirvitti, nyt se
tuntuu
kiehtovalta. Kuvittelen, että näin olisin enemmän
läsnä siinä tilanteessa siinä luonnossa juuri
siinä hetkessä. Palaisin enemmän siihen mistä
nautin lapsena eli tutkimusretkeilystä
Kuten kaveri sanoi, on mentävä erämaahan jota ei tunne liian hyvin ja lähdettävä jostain mistä ei ole koskaan lähtenyt.
Toinen kaveri sanoi, ettei olisi kelloakaan, mutta siihen ajatukseen en ole vielä sopeutunut. Mulla vuorokausi niin helposti heilahtaa.
Parin viikon kuluttua herättäisi kännykkäkalenteri, tänään ota kompassi ja suunta pois.
Mitä ajattelet?
JOS haluat tietää miten kävi, lue se täältä
